keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Sohva leikkimökkiin

  Kun mietin leikkimökkiin kalusteita, en halunnut ostaa sinne uusia vaan, halusin tehdä kalusteet tuunaamalla vanhoista huonekaluista. Sohvaan idea tuli kun sain haalittua vanhan lasten sängyn. Ensin ajattelin, että laitan sängyn sellaisenaan sinne, mutta päätin kuitenkin tehdä sohvan, koska sänky olisi vienyt liikaa tilaa.





  Ensin irrotin sängystä päädyt ja halkaisin toisen päädyistä. Halkaistut päädyn osat kiinnitin ruuveilla ja liimalla toiseen päätylevyyn. Pohjalevystä leikkasin sohvalle pohjan. Maalasimme sohvan harmaaksi ja maalaushommiin sainkin pikku maalarin apulaiseksi. Patjaan tein ruusukankaasta päällisen, jonka voi helposti irrottaa ja pestä koneessa. Tyynyt ompelin ylijääneistä kankaanpaloista.






1 kommentti: