torstai 12. helmikuuta 2015

Puulaatikko takkapuille

  On aika hullua, kuinka paljon ihan käypää ja ehjää
tavaraa heitetään roskiin, koska se on helpoin tapa päästä eroon jostain mitä ei enään itse tarvitse. Yksi asia mikä kovasti ihmetyttää on kuormalavat, jotka ovat niitä kertakäyttösiä.
  Meillä on ollut puunkantopussina Ikeasta ostettu
kauppakassi. Hyvin se on jaksanut nämä neljä talvea, mutta nyt alkaa olemaan sen verran reikää pohjassa, että on aika luopua siitä. No eihän se toki kovin hienokaan ole ollut, joten päätin tehdä puille uuden säilytys paikan. Polttopuut myös painavat aikalailla, joten olen haaveillut laatikosta jossa on pyörät alla. Elippä ensin kottikärryillä puut liiteriltä terassille ja kärryistä laatikkoon niin ei selkä hiessä tarvi kantaa puita sisälle.
  Teemana tässä hommassa oli kierrätys, joten raaka-aineita en halunnut hakea puukaupasta. Kertakäyttökuormalavojen päällä käytetään joskus kansia, jotka on tehty laudoista ja laudat niissä ovat usein ihan uuden veroisia.
  Ensin piti irrottaa laudat erilleen ja vielä repiä niistä
naulat pois, sitten sahata sopivan mittaisiksi. Koska halusin käyttää laudat mahdollisimman tehokkaasti eli vähän hukka pätkiä, niin laatikon kooksi tuli 60×37×37cm (lev.×syv.×kork.). Kun laudat oli sahattu niin vielä nopea hiominen ja päätylevyjen liimaus. Sitten kasasin laatikon.
Halusin, että laatikko näyttää vähän vanhalta ja kuluneelta. Maalasin ensin mustaa alle ja valkoista päälle ja lopuksi vielä hion niin, että musta maali näkyy vähän alta. On paljon helpompi maalata suoria lautoja kuin valmiita kappaleita, joissa on kaikenlaisia pikku kolosia, niin purin laatikon ja
maalasin laudat irrallaan. Kun olin ne vielä hionut, kasasin laatikon uudelleen. Viimeistelin laatikon kantokahvoilla ja pyörillä. Pohjaan tein vielä irrotettavan levyn, ettei puuroskat mene lattialle, mutta on helppo tyhjentää ne ottamalla pohja pois.


  Kysyin tyttäreni (4v.) mielipidettä laatikosta niin vastaus oli "ihan hieno, mutta vähän tylsä". No totuus taitaa tulla sieltä lapsen suusta.... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti